Postiluukusta kolahti uusi "Suloiset suolaiset" -keittokirja, ja pähkäilin kovasti että missä pääsisin kokeilemaan ihania voileipäkakkureseptejä. Kuin tilauksestani tätini kyseli, josko voisin tehdä pikkuserkun rippijuhliin voileipäkakun. Päätin tehdä salamikakusta hieman muunnellun version, jotta saisin kakusta laktoosittoman version. Kovasti sai ainakin kehuja, ja hyvää se olikin :)
Aloita voileipäkakun tekeminen edellisenä päivänä, jotta kakku ehtii makuuntumaan jääkaapissa yön yli. Jos ei halua tehdä itse leipää, voi tilalla käyttää esimerkiksi vaaleita paahtoleipäviipaleita, niitäkin löytyy juustoisena versioina. Seuraavalla ohjeella saa tehtyä kakun ns. ihan alusta asti omin kätösin :)
Juustoleipä
3 dl maitoa
25 g hiivaa
½ dl hunajaa
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl juustoraastetta
50 g voita
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää hunaja, suola, vehnäjauhot juustoraaste ja pehmeä voi. Vaivaa taikina hyvin ja anna levätä liinan alla puolisen tuntia. Kumoa taikina kulhostaan ja vaivaa se kimmoisaksi. Voitele halkaisijaltaan 25 cm kakkuvuoka ja taputa taikina vuoan sisään. (Itse tein juhlia varten kaksi leipää, molemmat suorakaiteen muotoisessa leipävuoassa) Anna taikinan kohota vielä puolen tunnin ajan ja paista leipää uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia. Jos teet leivän samana päivänä kun aiot tehdä itse voileipäkakun, anna juustoleivän jäähtyä ennen kakun tekemistä, niin sitä on helpompi käsitellä.
Meetvurstivoileipäkakku
Pohja:
1 annos juustoleipää
Täyte:
200 g meetvurstisuikaleita
200 g palvikinkkua
2 dl tummia viinirypäleitä
2 dl tuorekurkkua
60 g sipulia
200 g valkosipulisulatejuustoa (Pirkka)
200 g kermaviiliä
200 g raejuustoa
½ ruukkua ruohosipulia
3 rkl sinappikurkkusalaattia
1 tl mustapippuria
Kostutus:
3½ dl lihalientä
Kuorrute:
200 g kevätsipulisulatejuustoa (Pirkka)
200 g ranskankermaa
Koristeluun:
ohuita meetvurstisiivuja
viinirypäleitä
kirsikkatomaatteja
persiljaa
salaatinlehtiä
Leikkaa leipä viipaleiksi jos teit suorakaiteen muotoisen leivän, jos pyöreän, leikkaa leipä kolmeen kerrokseen. Poista leivistä reunat.
Varaa reilusti kelmua työpöydälle.
Suikaloi meetvurstit ja palvikinkut, poista viinirypäleistä siemenet ja kuutioi ne, sekä tuorekurkku. Pilko sipuli ja kuullota kevyesti pannulla, lisää muiden joukkoon.
Lisää seokseen sulatejuusto, kermaviili, raejuusto, saksittu ruohosipuli ja sinappikurkkusalaatti. Mausta mustapippurilla ja sekoita täyte tasaiseksi.
Levitä työpöydälle tai tarjoiluastiaan reilusti kelmua ja lisää ensimmäinen kerros leipiä siihen. Kostuta leivät lihaliemellä. Lisää puolet täytteestä leipien päälle. Levitä täytteen päälle toinen kerros leipiä ja kostuta ne. Levitä loput täytteestä tähän kerrokseen, viimeiset leivät niiden päälle ja kostuta. Kääri alla oleva tuorekelmu kakun ympärille ja anna kakun tekeytyä seuraavaan päivään.
Valmista. kuorruote sekoittamalla sulatejuusto ja ranskankerma notkeaksi. Itse lisäsin koko purkin eli 200 grammaa, jotta sain kuorrutteesta notkeaa. Levitä kuorrute kakun päälle ja sivuille. Koristele kakku haluamallasi tavalla.